Haastattelussa Aki Virtanen, Kotiteollisuuden ex kitaristi

                                    
                                  Henkilöhaastattelussa kitaristi, säveltäjä Aki Virtanen (Kotiteollisuus, ym)

Kuuntelin hyvää musiikkia. Kitaran puikoissa tietenkin monien kitaristienkin arvostama ja tykkäämä kitaravirtuoosi Aki Virtanen. Tuli ihan kova pakotus saada tietää mitä miehelle kuuluu. No mies löytyi Turkista, Istanbulista. Tässä ohessa tarinaa miehen vaiherikkaasta elämästä.

Minkä ikäisenä huomasit, että skebasta (kitarasta) saa irti saundeja?

-Olin varmaan kymmenvuotias kun yritin saada jotain ensimmäisen kerran irti mummolassa olevasta arpajaisvoittokitarasta. Se oli ihan hirveän paska vekotin, mutta ei kai jostain 50 mummon markan “soittimesta” voi muuta olettaa. Tuohon aikaan kävin pianotunneilla, joita vihasin, ja tiesin siis jotain skaaloista ja sointurakenteista. Mutta vasta noin 14 –vuotiaana kiinnostuin oikeasti soittamisesta kun sain kaverilta lainaksi Lappeenrannassa jonkun Fender ’65 Jazzmasteria etäisesti muistuttavan paskan kopiokitaran ja pistettiin saman tien pystyyn Hurriganesin covereita soittava bändi. Originelli ratkaisu, koska niitä Ganes- bändejä Suomessa taitaa olla tänäkin päivänä ainoastaan 10 000 ja niistä suurin osa pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa, joissa pyörii fiftareita jenkkiautoissaaan ja torttukampauksissaan. Ja ei siinä mitään, olen itsekin sen musiikkityylin kasvatteja ja edelleen kuuntelen 50-luvun meininkiä. Pian tuon jälkeen vanhempani ostivat korviensa suhteen onnettomuudekseen (ja myös siskoni kauhuksi) minulle ensimmäisen oman sähkikseni, joka oli huono stratokopio mallia Rocky Electric Guitar, jota ei saanut vireeseen edes seinään hakkaamalla. Wow. Samalla sain Acoustic –merkkisen vahvarin, josta en oikein saanut mitään irti. En edes tiennyt, että myöhemmän ajan suuri idolini Frank Zappa käytti sellaista, koska en ollut tuolloin Zappasta mitään kuullut. Mulla oli ainoastaan kaikki Hurriganesin levyt, jotka hommasin nähtyäni Ganesin keikalla Linnanmäellä 13 –vuotiaana. Ja kotona vanhempien levyhyllyssä oli Bill Haleya, Elvistä ja lasten- sekä kamarimusiikkia. Mikki Hiiri Merihädässä oli se mun biisi lapsena.

Kävin 16-17-vuotiaana myös Lappeenrannan musiikkiopistolla klassisen kitaran koulutuksessa, mutta jätin sen noin puolen vuoden jälkeen, koska kyllästyin siihen, että piti soittaa täsmälleen nuoteista, enkä saanut improvisoida. Opettaja oli kovan tason tunnettu klassinen kitaristi Helsingistä, mutta muhun ei ne opit oikein uponneet. Oma vikani varmasti.

Milloin esiinnyit ensimmäisen kerran ja missä?

-Olisikohan ollut Lappeen kirkossa Lappeenrannassa joskus 17 –vuotiaana. Olin ollut kesätyöpaikassa seurakunnan musiikkirippileirillä “isosena” ja siellä soitettiin rokkia. Harmitti kun kirkossa ei saanut soittaa treenaamaamme mielestäni parasta biisiä eli Scorpionsin Rock You Like a Hurricanea vaan piti vetää hengellistä musaa. Rumpalina oli nuori lupaus Tomi Salesvuo, joka on sittemmin soittanut mm. Pekka Pohjolan (RIP) ja muiden suomalaisten jazzhuippujen riveissä. Vedin tosin kyllä sellaisen särösoolon ensimmäiseen biisiin, että siitä tuli sanomista. Olin nimittäin piilottanut miksaajan kanssa sopimani salajuonen seurauksena lavalle MXR –merkkisen sirkkelisäröpedaalini ja polkaisin sen päälle soolon kohdalla. No, tulipahan kirkkoonkin vähän rokkia. Ja minä sain helvetinmoista nuhtelua.

Olit Kotiteollisuus bändin kitaristina vuosina 1994-97. Sen jälkeen omassa bändissä Nanaimo Bars. Montako sävellystä olet tehnyt?

-Tuo Kotiteollisuus- aika oli hieno kokemus. Alkuvaiheessa soitettiin jossain pizzerioiden ja vastaavien nurkissa kuuntelemassa valopäiden vittuilua ja myöhemmin soitettiin isoillakin lavoilla. Ensimmäinen levy tuli tehtyä Megamanialle 1996 ja se oli aika heikko tuotos, vaikka on sillä hetkensäkin. Mutta kokemus opettaa. Se bändi ei kuitenkaan ollut musiikillisesti mun juttu. Jätkät ovat hyviä tyyppejä ja kavereita edelleen, mutta minä tarvitsen tilaa soittamiselle ja olen kiinnostunut haasteellisemmasta musiikista. Tuohon aikaan ei minullakaan ollut tosin hyvää näkemystä omasta tyylistäni soittajana. Tekniikkaa riitti, näkemystä ei. Meni välillä egotrippailuksi mun osalta, vaikka siihen ei olisi ollut edellytyksiä.

Nanaimo Bars oli ammattimaisempi bändi muusikoiden suhteen ja meillä oli loistava kanadalainen laulajatar, jonka bongasin Tampereen yliopiston kahvilasta ihan sattumalta, varmaan ulkonäön perusteella. Rumpalina toimi alkuvaiheessa Toikan Ari (Bomfunk MC, Yö, Popeda, Horsepower jne.). Levytyssopimus pamahti lähes välittömästi, koska tunsin legendaarisen Atte Blomin. Keikkoja oli ihan mukavasti ja Tampereen seudulla mainettakin. Ekaa sinkkuamme markkinoitiin mm. Japaniin. Mutta se homma kaatui erimielisyyksiin ja henkilökohtaisiin ongelmiin ja lähdin hommaa ikäänkuin karkuun hajottamalla bändin ja muuttamalla Berliiniin vuonna 2000. Loppuvaiheessa minulle tarjottiin mahdollista yhteistyötä sen kanadalaislaulajattaren ja Kerkko Koskisen kanssa. Sanoin jyrkästi “ei”, koska ei vain kiinnostanut pätkääkään siihen aikaan ja olin muutenkin kypsynyt lähes kaikkeen musiikin saralla.

Biisejä olen tehnyt varmaan ainakin 400, joista osa on tehty muille artisteille. Suurin osa omista sanoituksistani on englanniksi, mutta on joukossa suomenkielisiäkin. Biiseistä varmaan 100 on instrumentaaleja.

Minkälaista musiikkia soitat nykyään?

-Hyvin monenlaista. Oma ykkösprojektini on Andalucian Dreams, mikä on latinovaikutteista instrumentaalimusaa, hieman suuren idolini Al Di Meolan tyyliin, mutta ei yhtä monimutkaista rakenteeltaan. Kaksi levyllistä on tullut julkaistua (tai kolme jos laskee mukaan yhden nettipromojulkaisun) ja kolmas työn alla. Sitten mulla on amerikkalaisen laulaja Laura Marien kanssa uusi new age/etno –vaikutteinen projekti, jossa soitamme hänen ja minun kappaleitani. Käväisin juuri Lauran luona Philadelphian alueella treenaamassa siihen juttuun, koska syksylle on buukattu muutama keikka USA:n itärannikolle ja meillä on myös äänitykset käynnissä. Olen myös kitaristina saksalaisessa bluesbändissä ja olemme esiintyneet harvakseltaan Saksassa ja pari kertaa Turkissakin. Sitten olen äänittänyt viime aikoina kitaroita ja vähän muutakin suomalaiselle vaihtoehto-orkesterille Ruman Musiikin Yhdistys ja olen myös kitaristina bändissä Antisocial Man. Molemmat ovat hyvän ystäväni Juha “Izzi Snake” Urosen luomuksia ja ollaan pari levyä julkaistu viimeisen kahden vuoden aikana. Rankkaa rokkia, jolle on muodostunut oma fanipohjansa. Varsinkin saksalaiset diggaavat jostain ihme syystä ja saksalainen jakeluyhtiö on sitä teutonien maille vienytkin. Niin, ja sitten on vaihtoehtorokkibändi Soul Corner, jonka perustin Tampereella 1999. Se on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa, koska kaikkeen ei ehdi.

Noiden mainittujen lisäksi on paljon yksittäisiä biisejä työn alla suomalaisten ja ulkomaalaisten artistien kanssa.

Sinulla on nyt bändi Soul Corner. Onko tällä kokoonpanolla tehty levyjä?

-Joo, Cornerin kanssa on tullut tehtyä kaksi kokopitkää albumia, Twilight Report ja Partners in Crime. Helvetin rankkaa vaihtoehtomusaa ja todella hyviä muusikoita mukana. Vastaan sävellyksistä ja sanoituksista sekä tietenkin kitaroinnista. Viimeiset vuodet bändi on kuitenkin ollut telakalla ihan yksinkertaisesti ajanpuutteen takia. Myös se, että asun itse Istanbulissa tekee treenaamisesta “hieman” hankalaa ja monet biisit tuli tehtyä niin, että ne soitettiin ja äänitettiin “etätyönä”. Eihän sellaisessa ehdi paljon bändihenkeä syntymään.

Vuonna 2008 julkaisit sooloalbumin ”Andalucian Dreams”. Se sisältää instrumentaalimusiikkia, jonka vaikutteina jazz ja flamenco. Tiedetään Andy McCoynkin kehuvan sinua hyvänä kitaristina. Millaisen vastaanoton levy on saanut?

-Joo, se oli mun eka soololevy. Eihän tuollaista etnotyylistä instrumentaalimusiikkia voi miettiä kaupalliselta kannalta. Jos ajatellaan pelkästään flamencopuolta, niin tuskin sillä on kitaristeina tarpeeksi rahaa tahkonut monet muut kuin Paco De Lucia (RIP) ja Vicente Amigo. Sitäpaitsi mun flamenco ei ole “oikeaa flamencoa”. En osaa sellaista edes soittaa. Mun juttu on yhdistelmää eri musiikkityyleistä. Mutta olen tyytyväinen siihen, että mun projekti on saanut hyvää palautetta eri maista ja fanipohjaa on kertynyt mm. Espanjassa, USA:ssa, Saksassa, Suomessa ja Turkissa. Jenkeistä on pariin otteeseen kysytty kiertueelle, mutta niiden ehdot eivät ole toistaiseksi olleet tarpeeksi hyvät, että olisin uskaltanut jättää päivätyöni muutamaksi kuukaudeksi. Toinen juttu on se, että mulla ei ole sellaista pysyvää kokoonpanoa tuossa projektissa, joka lähtisi kiertämään, eikä se olisi kovin mielenkiintoista soittaa lavalla “flamencoa” yksin kitaralla.

Sen jälkeen on tullut ulos levy ” Un Tiempo Muy Distante” jossa jazzin ja flamencon lisäksi mausteena on rock vaikutteisia osuuksia.

-Toi oli ainoastaan nettipromojulkaisu, jossa on mukana biisejä “Andalucian Dreams” –levyltä ja mainitun jälkeiseltä “Ritmo Y Pasion” –levyltä. Sitä myytiin lähinnä jenkkeihin promomielessä. Myös “Andalucian Dreams” –levyllä oli muutamia suhteellisen rankkoja rock-tyylisiä juttuja. Eli sähkökitara huutaa aika ajoin niin perhanasti. Toisaalta “Ritmo Y Pasion” –levyllä on käytetty paljon nylonkielistä akustista ja siellä on enemmän “perinteistä” flamencovetoa mukana. Osa sitä levystä on äänitetty Espanjassa Alicanten alueella.

Mitä nykyään kuuluu musiikkirintamalle. Mitä on suunnitelmissa?

-Lähiaikojen suunnitelmissa on hoitaa Laura Marien keikat syksyllä New Yorkissa ja sen lähialueilla ja myös saada eka yhteinen levy tehtyä. Lisäksi työn alla on nykiläisen levy-yhtiön tilaama hyväntekeväisyysbiisi, joka promotoi maailmanrauhaa. Tein jo samalle lafkalle yhden biisin Israelin presidentti Shimon Perezin antamiin sanoituksiin pari vuotta sitten ja se julkaistiin globaalisti osana kokoelmalevyä. Tämä uusi biisi tehdään Laura Marien kanssa ja se lauletaan arabiaksi, koska vaihtelu virkistää. Jossain vaiheessa pitäisi saada myös kolmas flamencovaikutteinen levy ulos. Se tulee varmaan Interscopen kautta, kuten edellinen.

Mikä on paras keikkasi ikinä?

-Jotenkin Nanaimo Barsin keikka HIM:in lämmittelybändinä Tammerfestissa Tullikamarilla 90-luvun lopulla on jäänyt mieleen sen takia, että bändi toimi saamarin hyvin kovan treenauksen seurauksena. Kanadalainen laulajattaremme veti helvetin hienosti ja omakin soitto toimi. Mutta kaikkein paras keikka saattaa kuitenkin olla muutaman vuoden takainen veto Istanbulin “Nardis Jazz” –klubilla (Turkin tunnetuin jazzklubi), jossa laulajana toimi viidessä biisissä amerikkalainen BJ Crosby, joka onkin sitten jo suuremman luokan stara, jolla omat Broadway –showt ja sellaiset ja on esiintynyt hyvin monessa tunnetussa TV –ohjelmassa, kuten Ally McBeal, Law & Order ja Bill Cosby Show ja laulanut mm. BB Kingin taustalla. Ihana ihminen, jolla jalat maassa.

Mikä on ollut paras keikkabussi?

-Eipä ole omia keikkabusseja juuri ollut. Kuokittua on kyllä tullut joidenkin tunnetumpien soittajien busseissa.

Kuka on mielestäsi maailmankaikkeuden paras kitaristi?

-Riippuu musatyylistä, mutta heitän, että rockin osalta Jeff Beck monipuolisuutensa takia. Teknisesti aivan käsittämätön progejazzin puolelta on Al Di Meola, jonka keikalla kävin viimeksi muutama päivä sitten Istanbulissa. Flamencon osalta toki Paco De Lucia, joka valitettavasti menehtyi muutama kuukausi sitten aivan turhan nuorena.

Olet tällä hetkellä Istanbulissa, Turkissa. Mikä heitti suomalaismiehen sinne? Ja mitä teet siellä?

- Olin aikoinaan naimisissa turkkilaisen yliopistotutkijan kanssa ja kun sain työtarjouksen Istanbulin Bosporin yliopistolta, niin otin sen vastaan. Helvetin hieno kokemus! Opetin kasvatustieteitä yli 2000 turkkilaiselle opiskelijalle. Samalla tein ensin osa-aikaisesti ja yliopistolta lähdettyäni kokoaikaisesti konsultin töitä koskien EU:n, Maailmanpankin ja muiden kansainvälisten rahoittajien kehitysyhteistyöprojekteja Turkissa, Balkanilla, Lähi-idässä, Afrikassa ja Aasiassa. Ensin olin suomalaisen konsulttifirman maaedustajana ja vuonna 2009 aloitin saksalaisen firman edustajana. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Olet kierrellyt muutoinkin maailmaa. Kouluttajana ja opettajana. Mitä opetat ja missä maissa olet toiminut opettajana?

-Olen opettanut ja toiminut tutkijana Tampereen yliopistossa, Humboldtin yliopistossa Berliinissä ja Bosporin yliopistossa Istanbulissa. Aiheena on ollut koulutuspolitiikka, koulutussosiologia, kvalitatiiviset ja kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät ja vertaileva kasvatustiede. Minulle on tarjottu töitä tuolla sektorilla jatkossakin, mutta tällä hetkellä ei kiinnosta opettajan hommat.

Levytit Israelin presidentin Shimon Perezin sanoituksesta. Millainen projekti tämä oli?

-Se oli hieno kokemus. New Yorkilainen levy-yhtiö otti yhteyttä ja kysyi, että josko tekisin kappaleen presidentti Perezin sanoituksiin. Kyseessä on Perezin johtama maailmanrauhan edistämisprojekti, jossa muusikot ympäri maailman tekevät yhteistyössä hyväntekeväisyysbiisejä vuosittain julkaistavalle ja maailmanlaajuisesti myytävälle “Ray of Hope” –nimiselle kokoelmalevylle, jonka tuotot menevät hyväntekeväisyyteen. Nyt taitaa olla kontribuutioita jo 60 maasta. Oman biisini tein englanniksi ja soitin ja lauloin sen itse. Ja nyt on työn alla arabiankielinen versio loistavan amerikkalaisen laulajan Laura Marien kanssa.

Mikä on mieleenpainuvin reissu maailmalla?

-Olisikohan ollut työmatka Afganistaniin (Kabul) pari vuotta sitten. Siellähän oli täysi sota käynnissä ja koko ajan oli tunne, että henki voi lähteä millä tahansa sekunnilla. Yöllä kuuntelin rähjäisessä hotellissani kalashnikovien laulua, joka kaikui ympäri kaupunkia. Lentokentällä oli viisi turvatarkastusta ennen kuin pääsi portille. Toisaalta Kabul on ehkä eksoottisin paikka, jossa on tullut juotua viiniä.

Onko maailmanrauhasta mitään toivoa?

-Vaikealtahan se näyttää kun seuraa mailman menoa, mutta ei periksiantamisessakaan ole mitään järkeä. Oman työn kautta näkee, miten eri maissa tapahtuu myönteistä kehitystä. Lisäksi musiikki ja muut taiteenmuodot ovat hyvänä esimerkkinä siitä, miten eri kulttuureista ja uskonnoista tulevat ihmiset ovat aina tehneet yhteistyötä ja ystävystyneet. Taiteet yhdistävät myös niiden kuluttajia. Olen kyllä huolissani mm. Euroopassa kasvaneesta muukalaispelosta ja suoranaisesta vihasta. Suomessakin on tästä ollut viitteitä viime aikoina. Ihmiset voivat ehkä huonommin kuin koskaan ja minusta tuntuu, että monet ovat jotenkin täysin hukassa oman elämänsa kanssa. Kun itsellä menee huonosti, niin se kaikkein yksinkertaisin ja idioottimaisin ratkaisu on etsiä syitä itsensä ulkopuolelta eli muista ihmisistä.

Asut nyt Istanbulissa. Miten olet viihtynyt?

-Varsin hyvin. Helvetin iso kaupunki, jossa lähiöt mukaanluettuna asuu 20 miljoonaa ihmistä. Istanbul on myös kansainvälinen kaupunki, jossa asuu paljon ulkomaalaisia. Ja tuskin tarvitsee mainita, että Istanbul on myös kulttuurihistoriallisesti maailman mekkoja. Kulttuuritapahtumien osalta järjetön tarjonta. Turkkilaiset ovat erittäin vieraanvaraisia ja jo lyhyen tuttavuuden jälkeen kutsuvat usein vieraita kotiinsa kyläilemään. Olen saanut paljon uusia ystäviä täällä. Suuri osa tietenkin muusikoita, joiden kanssa on tullut jammailtua klubeissa jne.

Onko sinulla sauna siellä?

-Ei ole kotonani, mutta suomalaisia saunoja on ympäri kaupunkia kuntosalien yhteydessä. Lisäksi turkkilainen sauna eli “hamam” on todella hieno juttu.

Onko sinulla Facebookissa fanisivuja?

www.facebook.com/pages/Andalucian-Dreams/350621354970241

Seuraavaksi annan sinulle alun lauseelle. Jatka lausetta:

Tärkein mukanani oleva esine on.......................useampi kitara, jos ajatellaan oleskelua ulkomailla, mutta jos ajatellaan, että mitä taskuista löytyy niin varmaan kännykkä.

Laulan yksin ollessani.......................................mitä tahansa mieleen tulevaa kappaletta mistä tahansa genrestä. Usein hyräilen uutta sävellystäni, jotta saisin siihen uusia ulottuvuuksia.

Kun kukaan ei katso..........................................pelaan PS3:sta ja nimenomaan NHL 2014 peliä

Tulen äärellä mietin...........................................elämän tarkoitusta

Ei mennyt ihan nappiin kun..............................kaatuilin Tammerfestissa lavalla 1990-luvun lopulla leikkiessäni rokkaria. Hirveetä ja lapsellista paskaa. Siitä tuli ehkä opittua sen verran, että soittokeikoilla ei sekoilla, eikä kenelläkään ole syytä esittää mitään muuta kuin oikeasti on.

Tohtisinkohan koskaan......................................kirjoittaa kirjan kokemuksistani. Tähän asti ainoa kirja, jonka olen kirjoittanut on Opetusministeriön vuonna 2002 julkaisema “Suomalainen 1990 –luvun Koulutuspolitiikka”. Ehkä voisi julkaista mielenkiintoisempaa lukemista joku ehtoo.

Romanttisinta on................................................katsella joku hyvä leffa rakkaansa kanssa. Kattauksena juustoja, viiniä ja hedelmiä. Vaihtoehtoisesti erittäin romanttista on kävely meren/järven rannalla. Harmi, että tuollaiseen ei juuri nyt ole mahdollisuuksia kun tyttöystävä asuu valtameren takana ja suhdekin on hyvin tuore.

Mitä kysyit itseltäsi...............................................Kysyn itseltäni aina silloin tällöin sitä, että mitäköhän tekisi seuraavaksi. Liike on tärkeintä.

Kiitokset Aki haastattelusta, koko lukijakunnan puolesta.

- Haastattelu John Parta, kuvat Aki Virtanen -