keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Elämää Helsingin puistoissa, cityeläinten kertomana




Elämää Helsingin puistoissa, eläinten kertomana


Cityeläimet



Eilen illalla, melko myöhään olin saunomassa. Makoilin ajatuksissani lauteilla, heittäen makoisia löylyjä.
Yhtäkkiä havahduin vikinään. Kuului jostain kiukaan suunnilta. Ajattelin että kiuasmakkarat ovat valmiita. Otin foliopussin kiukaalta ja vein sen vilvoitteluhuoneeseen jäähtymään. Palasin lauteille. Mutta ei, vikinä vain jatkui. Nousin ja menin kiukaan luokse. Vikinä kuului kiukaan takaa. Kissako siellä? Laitoin käteni kiukaan taakse ja haroin hämärässä. Käteeni tarttui jotain. Vetäisin sen esille. Pieni hiippalakki!
Nyt kaksin käsin haroin kiukaan takaa ja käteni tavoittivat pienet hartiat. Nykäisin kaksi kertaa oikein lujaa ja sieltä putkahti pieni äijänkäppänä!
Osoittautui saunatontuksi. Oli kovin iloinen päästyään pinteestä. Sanoi : ”sinulla on nyt yksi toivomus jonka voin täyttää” Mieleeni tuli heti koppa kaljaa saunomisen päätteeksi. Mietittyäni tarkemmin, mieleeni tuli toinen idea. Sanoin: ” haluan osata ymmärtää ja puhua eläinten kieltä”
No totta maar, sanoi ukko. Huomenna kello yksitoista osaat puhua eläinten kieltä, mutta vain yhden tunnin ajan!

Ei saanut oikein nukutuksi yöllä. Aamulla heräsin ani varhain. Katselin kuinka linnut visertelivät puissa. Cityjänis loikki viereisessä puistossa ja metsähiiri vilahti talon alle.
Vihdoin kello tuli yksitoista.
Ensimmäisenä paikalle tuli tuo cityjänis. Huudahdin ujosti, että :” hei jänö, tuletko tänne lähemmäksi” No jänis loikki viereeni. Katseli hetken kummeksuen, mutta kysyi sitten mitä asiaa minulla on. Kysyin miten hän oli päätynyt tänne Helsinkiin asumaan, eikö maaseudulla ollut enemmän tilaa ja ruokaa.
Cityjänis kertoi. Oli elellyt Pirkanmaalla nuoruutensa, onnettoman nuoruutensa. Oli raukka kovin metsäkiusattu jänis. Ajokoirat ajoivat päivittäin takaa. Elämä potki päähän. Ajokoirat ajoivat hänet siihen pisteeseen, että hän oli jo aivan ojanpohjalla. Kaunis tyttöjänis pelasti elämän. Päättivät yhdessä lähteä etelään, Helsinkiin, missä ajokoirat ovat kiinni kytkettyinä. Hyppäsivät Helsingin junaan ja matkustivat jäniksinä uuteen maailmaan, haaveenaan näyttelijän ura. Toivoivat pääsevänsä Rabittfilmsiin näyttelijöiksi.

Seuraavaksi paikalle tallusti utelias siili. Kuulemma Martti nimeltään. Oli löytänyt naisen tänä keväänä. Loppui poikamiehen elämä kun rakastui. Ensimmäisenä siilinaaraassa pistivät silmään kauniit sievät piikkikorot. Ja naisella on kuulemma ihanan terävä kielikin. Piikittelee kivasti.
Kysyttäessä kuka on siilin elämän idoli, hän vastasi: Simo. Kysyin kuka Simo. No Simot yleensä, vastasi siili. Ja jatkoi näin, kaikki parhaat metsuritkin ovat usein Simoja, niillä on terävimmät sahanpiikitkin.
Marttisiili innostui kertomaan esi-isästään Ferdinandista, musiikinystävästä. Oli ollut tarinan mukaan Siilinjärven tanssilavalla kuuntelemassa ulkomaista esiintyjää. Esiintyjänä oli tiikeri, kuulemma Walesista. Oli laulanut ihanan siililaulun ... naisesta. Se meni Ferdinandin mukaan näin: Shiili leidiii wouuu wouuu shiilii leidii...
Martin kertoman mukaan ei olla aivan varmoja onko tämä totta, vai pitääkö tarina laittaa vanhuuden höperyyden piikkiin.

Talitintti pyrähti pyykkinarulle, aivan viereeni. Kertoi sukunsa tulleen venäjältä, karjalasta, ammoisina aikoina. Oli esi-isillä tullut kahnausta muiden lintujen kanssa pesimäpaikoista. Viime vuosisadan alkukymmeninä olivat punatulkut vallanneet kaikki venäjän pesimäpaikat. Sitten toisen maailmansodan aikoihin oli oikein parvena yritetty mennä karjalaan valtaamaan vanhat pesimäalueet takaisin. Esi-isä talitiainen oli liittynyt siipiveikkona armeijaan, harmaavarpusten joukkoon. Oli ottanut armeijassa nimekseen SA-tiainen. Kovaa sotaa oli käyty, mutta laihoin tuloksin. Siellä paikalliset talitiaiset olivat ollet ylivoimaisia ja kuuluisa sotapäällikkö Stalintiainen oli heidät häätänyt takaisin suomeen ja Helsinkiin.


Kuului selkäni takaa kova rääkäisy, fasaani siellä kröhisi. Oli erittäin iloinen kun sai kerrankin jutella ihmisen kanssa. On paljon kysymyksiä joihin kaipaa ihmiskunnalta vastauksia.
Höpötteli kovasti ja kerkesi siinä välissä kertomaan, että on kuulemma kuuluisa oopperalaulaja. Bravuurinaan ”Kukkona tunkiolla” esitys. Kyseli kovasti. Oli kuullut ihmisen ruvenneen tarhaamaan hänen kaukaisia sukulaisiaan kukkoja ja kanoja, joita pidetään tarhoissa ja häkeissä!
Myös kettuja ja muita eläimiä. Miksi?
Pitääkö paikkaansa sellainen huhu, että ihminen tarhaa myös omia jälkeläisiään. Helsingissäkin on kuulemma useita lastentarhoja. Sukulaiskukko Sukevalta kertoi siellä olevan iso tarha, jossa miehiä kasvatetaan häkeissä.
Kummallista touhua. Vanhan fasaaniperimätiedon mukaan Afrikassa asusteli suuri eläinten ystävä, joka puolusti eläimiä. Hänen nimensä oli ironisesti Tarhan. Yritin selittää miehen nimen olevan Tarzan, eikä liity tarhaamiseen mitenkään. Ei fasaanikukko minua uskonut. Vaari oli sanonut sen olevan Tarhan ja sillä selvä. Komea fasaanikukko teki lähtöä komeassa esiintymispuvussaan. Oli kuulemma klo 12:00 näytös tuloillaan. Rääkäisi kovaa, avatakseen ääntään.

Voi kurja. Tunti oli kulunut ja tuon saunatontun loihtima taika loppui, aivan liian lyhyeen. Orava nimittäin kipitteli viereeni. Yritti jotain kertoa, mutta en enään ymmärtänyt. Annoin palan hiivaleipää. Orava otti sen hampaisiinsa ja iski silmää hymyillen. Mitähän sillä olisi ollut kerrottavanaan......


- John Parta -



.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti